Translate

maanantai 30. joulukuuta 2013

15. Testiolut -Vihdoin ja viimein- Cock O' The Walk

Cock o' The Walk kuuluu scottilaisiin punaisiin Ale oluisiin.

Cock o' The Walk:in väri muistuttaa enitein meripihkan väriä, sillä se on punertavan ruskeaa. Sen väri, pullon itsensä mukaan tulee siinsanoitusta "kristallimaltaista", joita ovat esimerkiksi Cascade ja Bobek.

Cock o' The Walk:in maku puolestaan on kitkerän oloinen, sen mausta voi erottaa voimakkaan mausteisuuden lisäksi myös hyvin sitruksisen ja maltaisen maun, joista lie kirpeys johtuu.

Cock o' The Walk sopii mielestäni parhaiten lounas- tai päivällispöytään, mausteisen ruuan ja miedon kastikkeen tasapainoksi.

Cock o' The Walk on hieman muita maistelemiani oluita hintavampi, kaupassa 0,5L pullo maksaa viitisen euroa, mutta kaipa hinta on vain pieni murhe muuten erinomaiseen ja hyvän makuiseen oluseen.


Maittavia maisteluhetkiä T: "Oluenystävä"


Cock o' The Walk is an scotch red ale.

Cock o' The Walk's color is like amber, it comes from crystal malts that are example Cascade and Bobek.

Cock o' The Walk's taste is bitter and you can find aromas that are spicy, citric and malty.

 Cock o' The Walk is at it's best when enjoyed with lunch or dinner, spicy food and mild sauce are also good.

Cock o' The Walk is a little expensive to my salary but money isn't the case because this beer has earned it's price and quality.

Enjoyable tasting moments From: "Beerfriend"


torstai 29. elokuuta 2013

14. Testiolut: Harviestoun Brewery, Old Engine Oil porter

Old Engine oil porter on scottilaisen panimon: Harviestoun brewerin valmistama porter olut.

Old Engine oil porter on maultaan rikas, lakritsinen, suklaisen makea, paahdetun ohran kitkerä ja kokonaisuudeltaan erittäin aromikas.

Old Engine oil porter on koostumukseltaan erittäin tumma samoin kuin eri kirjoituksessa mainittu London Porter. Se on koostumukseltaan myös siirappinen eli ei niin helposti juotava kuin esimerkiksi tavallinen lager olut.

Old Engine oil porterin jälkimaku on makean suklainen ja ohran paahtamisesta johtuen myös pieni kahvin aromi hiipii kielelle kun vähän aikaa on kulunut viime siemauksesta.

Alkoholiprosentti Old Engine oil porterissa on 6%, Old Engine oilia luultavasti saa alkosta, mutta itse en ole käynyt sitä vielä hakemassa vaan tutusti maistellut sitä paikassa nimeltä La Barre.


Nautinnollisia makuhetkiä tämän tumman oluen parissa: "oluenystävä"


Old Engine Oil porter is made by a scotch Harviestoun brewery.

Old Engine Oil tastes rich, licorice, chocolaty sweet, bitter like roasted barley and is completely very full of different aromas.

 Old Engine Oil porter is a very dark beer just as the London Porter is even darker. It's texture is syrupy which means you can't drink it so easy.

after taste of Old Engine Oil porter is chocolaty and hints of coffee aroma are coming too. Aromas sneak down to your tongue when there has been some time from your last sip.

Enjoy your tastings with this dark beer From: "beerfriend"


http://harviestoun.com/system/spree/products/21/large/OEO.png?1356115750



http://farm8.staticflickr.com/7080/6997864603_20101ec067.jpg

maanantai 26. elokuuta 2013

13. Testiolut: Grimbergen dubbel/double amber

Grimbergen dubbel/double on yhdistelmä tummaa olutta ja vehnäolutta. Sitä on valmistettu entisaikoihin luostareissa, jonka takia se on luostariolut.

Grimbergen dubbel/double on maultaan rikas tumman oluen ansiosta, makea vehnäoluen ansiosta, aromikas, hieman kitkerä,
Grimbergen dubbel/double on väriltään tummia oluita hieman vaaleampi, sillä vehnäolut on todella vaaleaa. Oluen vaahtoisuus on keskiluokkainen eli olut on keskivaahtoinen. Sen alkoholi prosentti on 6.5% jonka vuoksi sitä saa vain alkosta ja joistakin kapakoista/baareista.

Grimbergen dubbelin/doublen jälkimaku on rittäin pehmeä, hieman makea ja tumman oluen maltainen.
Se sopii hyvin juotavaksi mausteisten ruokien tasapainottajana tai sellaisenaan nautintoon EI humalan saavuttamiseksi.

Herkullisia makuhetkiä: "oluenystävä"






perjantai 23. elokuuta 2013

Välitiedote kaikille lukijoille ennen uusia testejä :)

Haluan kiittää kaikkia jotka ovat lukeneet tätä blogia, olen todella otettu siitä että näin moni on kiinnostunut kirjoituksistani. Ja jatkanut niiden lukemista .
Kiitos tuestanne T:"oluenystävä"

I want to thank all of you who have been reading this blog. I'am honored that so many are interrested of my writings. And continued reading them.
Thank You from your support Yours truly: "oluenystävä"

Olkaa rohkeita ja kommentoikaa, kertokaa omia mielipiteitänne ja ehdotuksia uusiksi testioluiksi.

Be brave and comment, tell me your own opinion about the beers or feel free to suggest new testbeers to me.

maanantai 19. elokuuta 2013

12. Testiolut: Red seal ale

Red seal ale on vain alkosta saatava alkoholiprosentiltaan n. 6% luokkaa oleva olut.

Red seal alea on kuvailtu erittäin makeaksi ja miedon makuiseksi tuoteselostuksessa.
Red seal ale on olut joka on makeahko, jopa imelä, sillä se sisältää sitrusta ja uutettuja kukkia tai jotain sen tapaisia.

Red seal ale on väriltään kastanjaruskea ja sen avatessa tuleva tuoksu on erittäin imelä, mutta silti jopa hieman kitkerä. Red seal ale on keskivaahtoinen olut, joten se sopii erityisesti ruokaolueksi, koska se ei ole liian täyttävä. Red seal ale sopii ruuille jotka ovat mausteisia ja suolaisia, sillä se tasapainottaa niissä olevaa mausteisuutta ja suolaisuutta. red seal ale sopii nautittavaksi myös jälkiruokien yhteydessä.

Maistuvia makuhetkiä T: "Oluenystävä"

sunnuntai 18. elokuuta 2013

11. Testiolut: Old Empire

Old Empire on tarkemmalta nimeltään Indian Pale Ale, joka tarkoittaa sitä, että Old Empire on vaalea, mutta hyvin mausteinen ja rikas arominen olut.

Old Empiren maku on siis hyvin mausteinen ja aromikas, siinä on myös hieman kitkerä maku koska Intiassahan on periaatteena yhdistellä monia makuja samaan ruokaan tai juomaan.

Old Empire on keskivahva olut kolmosoluen alkoholiprosentilla joka on 4.7%.
Old Empire on keskivaahtoinen ja kevytrakenteinen olut, joten se on hyvä juoma nautittavaksi millaisella tahdilla tahansa ja hyvä juoma myös mausteisille ruuille tasapainottajaksi ja miedoille ruuille niinsanotuksi aromin vahventeeksi.

Old Empireä saa alkosta. JOTEN EIKUN ETSIMÄÄN JA KOKEILEMAAN!

T."Oluenystävä"

10. Erdinger Dunkel

Erdinger Dunkel on saksalainen olut, josa on yhdistetty vehnän ja rukiin maku.
Erdinger on tästä syystä erittäin maltainen, voimakkaan makuinen, aromikas ja täyteläinen.
Erdinger Dunkel on väriltään tumma, väri tulee tietysti paahdetusta rukiista.

Erdinger Dunkel on keskivaahtoinen ja sen vuoksi sopiva olut nautittavaksi paljaaltaan tai sitten ruokajuomaksi monille suomen perinne ruuille.

Erdingeriä ei saa tällähetkellä suomalaisista ruokakaupoista eikä alkoista, jos sitä haluaa maistaa on tultava Joensuuhun ja siellä baariin jonka nimi on La Barre.

Joten sinne siis maistelemaan.

T: "Oluenystävä"

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

9. testiolut: London Porter

Vihdoinkin Klassikko: London Porter.

London Porter on Griffin Brewery Fuller'sin tekemää olutta, joka on niin sanotusti "Worlds Finest", "Rich, dark & Complex".
London Porter on todella tumma olut tai sanotaanko melkeimpä musta.
London Porterissa on käytetty mahdollisimman tummaksi paahdettuja jyviä eli mallastettua ohraa ja voimakkaita maltaita. Myös humalaa on käytetty vahvasti.

Mielestäni London Porterin maku on ääriimmäisen voimakas, ellei jopa puistattava, mutta en silti vihannut sen makua.
Se on hieman kitkerää, mutta silti erittäin aromikas kaikin puolin ja vahvuutta löytyy vaikka muille jakaa.
London Porterista voisi sanoa vaikka niin, että jos kaadat tilkan london porteria lasiin ja loput lasista täyteen vettä, siitä ei siltikään näe läpi, niin tummaa se vain on.
London Porterin vaahtoisuus on aivan korkeatasoista luokkaa, vaahto on samettisen pehmeää, mutta kitkerää kuin sitruuna.

London Porterin juonti vaatii kovia makuhermoja, joita itselläni ei ehkä ole, koska olut puistatti vaan niin suunnattomasti.
London Porter sopii kaiken ruoan kanssa mainiosti, vaikkakin voimakkuus saattaa ehkä jopa pilata suurrimman osan ruoan vivahteista.

Maukkaita maisteluhetkiä T: "oluenystävä"
Hieno Puteli

Kuten näkyy se on melko mustaa.


tiistai 28. toukokuuta 2013

8. testiolut: Innis & Gunn. Lahjoittaja: Antti Niemi

Kaverini Antti kävi Tampereelle ja toi minulle tämän oluen juuri tätä blogia varten, sillä olisihan se aivan kauheaa jos materiaali loppuisi kesken jos silloin kun se vasta on päässyt alkuun.

Mutta nyt Innis & Gunn.
Innis & Gunn on vain Alkosta saatava olut, koska sen volttimäärä on 6.6%.
Innis & Gunn on hieman vaaleaa tummenmpi eli siis keskitumma olut. Sen väri muistuttaa meripihkan tai hieman tummemman puun kaarnan väriä.
Innis & Gunn on scottilainen tammitynnyrissä 77 päivää kypsytetty lagerolut, josta tulee sen erinomaisen maun yksi tärkeimmistä osista, muut maut ovat toffee ja hitunen (pinch of) vaniljaa.

Minusta Innis & Gunn on hyvin aromikas ja voimakas. Se on täyteläinen ja keskivaahtoinen.
Innis & Gunn olutta valmistetaan vain pieniä määriä per tynnyri, josta syntyy voimakas maku.

Innis & Gunn sopii mielestäni hyvin voimakkaan makuisten oluitten ystäville ja siitä syystä melkeimpä kaikille ruokalajeille. Erityisesti voimakkaasti mausteisille.

Aromikkaita makuhetkiä T: "oluenystävä"
Pullossa (0.33dl)

Tuopissa

7. testiolut Mythos

Mythosia kävin ostamassa arkipäivä illaksi Insinööriajon päin metsiä menon kunniaksi.

Mythos on Hellenistinen vaalea lager olut, jonka maku on pehmeä, mutta samalla aromikas ja kuohkea.
Mythosia valmistaa "Mythos Brewery" Mythos on Premium quality-Qualité Supériure.
Mythos on voittanut International beer Gold awardin vuonna 2001.

Mythos on mielestäni hyvä olut miedonpi kielisten (kielen herkkyys vahvoille asioille) ystäville, aromista tinkimättä.

Hyviä makuhetkiä T: "Oluenystävä"


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

kuvia juomista joista ei tule blogikirjoitusta. (Juomat ovat niin vanhoja että en muista niistä mitään)

Krieg Boon on luomukirsikkaolut.

Red Stripe on Jamaicalainen lager.

Ja perinteinen suomalainen Laitilan Kukko.

Viikonlopun juhlimisen tulos 3 uutta testiolutta! (kuvat tekstin jälkeen)

4. testiolut Hoegaarden vehnäolut.

Käväisin Joensuun Amarillosta tilaamassa tämän mukavan makuisen oluen ollessani kaupungilla perjantai-iltana.
Hoegaarden on vehnäolut, joka on hieman makea, vaalea, muista maistelemistani oluista paljon poikkeava olut.
Hoegaarden on mielestäni hyvän makuinen, ei liian kitkerä olut, joka sopii tasoittajaksi suolaiselle ruualle.
Sen vaahdokkuus on kevyt, eli oluessa ei ole paljoakaan vetyä, joka tekisi vaahdosta kuohkeampaa ja määrältään suurempaa.

5. testiolut Grimbergen.

Grimbergen oli illan toinen olut, jonka join Kerubissa.
Grimbergen on belgialainen, entisaikainen luostariolut.
Grimbergenin maku on keskivahva eli ei liian voimakas. Se on aromikkaan hieman hedelmäisen makuinen ja sen vaahtoisuus on keskiluokkaa vetyä ei siis paljoakaan.
Grimbergen sopii hyvin paljaaltaan juotavaksi/nautittavaksi ja ainakin minun mielestäni jopa jälkiruokien kanssa juotavaksi/nautittavaksi. Kukin omalla tyylillään.

6. testiolut Heineken

Illan päätteksi kipaisin Murussa maistelemassa Heinekeniä.
Heineken on Hollantilainen vaalea olut jonka alkoholiprosentti on 5%.
Heinekeniä valmistaa Dutch brewing company heineken international.
Mielestäni heineken on keskivahvan makuinen, vehnän vaalea olut, jonka maltaisuus on juuri sopivan vahva ja herkullinen. Heinekenissä on keskiverrosti vaahtoa eli typpeä on vain vähän.
Heineken sopii mielestäni kaikkeen, paljaaltaan ja ruokien kanssa nautittavaksi.



Antoisia makuhetkiä T: "Oluenystävä"

lauantai 25. toukokuuta 2013

Lisää testiä 3. Spitfire suoraan Britanniasta

Tuli 24.5 ostettua sitten tällainen kuin Spitfire. Se on Britannialainen hieman tavallista lageria tummempi, hieman kitkerä olut. Sitä on valmistettu jo vuodesta 1698 ja se on vieläkin yksi britannian pää oluista.

Spitfire on siis Kentish Ale, joka on tumman meripihkan tai kastanjanruskean värinen.
Haistellessa siinä on pieni hieman hedelmäinen, toffeemainen ja humalainen tuoksun. (siis Humala-kasvin).
Spitfiren maku on tumman voimakas, hieman mausteinen, sopivan kitkerä ja humalan maku tulee läpi sopivasti.

Spitfiren historia juontuu Britannian taisteluiden ajoilta, jolloin Spitfireä alettiin valmistaa panimoissa, ja josta se sai myös hienon nimensä. Nimen historia tulee siis brittiläisen taistelulentokoneen ja sen avulla taistelleiden pilottien rohkeudesta, ja Spitfire on symboli tuolle rohkeudelle.

Hyviä makuhetkiä: "Oluenystävä"

tiistai 21. toukokuuta 2013

2. testiolut (oluet) Saksasta

Tälläkertaa tuli maistelua siis kahta saman tekijän olutta. Oluet on tuotettu Saksassa ja toinen niistä on vaaleaa ja toinen tummaa eli riippuu sinusta kumpaa haluat juoda.

Vaalea olut on nimeltään ADLERKÖNIG- Das Echte Hell. Se on aika tavallisen makuinen olut pienellä makuerolla, se on hieman vahvemman makuinen ja aromikkaampi kuin esimerkiksi tavallinen suomalainen olut joten se sopii mainiosti ruokaolueksi sellaisille jotka haluavat vahvoja makuja ruokansa lisäksi.

Tumma olut on nimeltään ADLERKÖNIG- Das Echte Dunkel. Sen maku on tummaksi olueksi hieman miedompi, mutta sen maku ei ole sen aromittomampi, maltaan voimakas maku puskee oluesta läpi suoraan kielelle ja myös humalan maku on sopiva. Jos pitää tummista oluista suosittelen ehdottomasti tämä kokeilemista.

Oluet voit löytää ihan tavallisen S-kaupan oluthyllystä.




tiistai 14. toukokuuta 2013

1. testiolut Suoraan kiinasta (S-marketin hyllystä)/ test beer directly from China (from markets shelf)

Käytiin eilen kaveriporukan kanssa kalassa ja tuumin, että hyvähän sitä on pitää joellakin nestetasapaino kunnossa. Käväisimme sitten Utran S-marketissa ja siellä suoraan oluthyllylle, tietenkin. Pitkän ja hartaan pohdinnan ja tutkinnan jälkeen valintani oli kiinalainen TSINGTAO olut. Pullo sisältää 0.33dl pehmeän makuista riisiolutta, luitte oikein riisiolutta.

TSINGTAO oli hyvä makuelämys lämpimän illan juomaksi, sen mieto ja lempeä maku oli täydellinen yhdistelmä laiturilla istumisen kanssa. Voin kertoa, että TSINGTAO on hyvä olut sellaisille jotka eivät halua olla tekemisissä vahvoijen makujen kanssa, mutta mielestäni olut sopii erinomaisesti makeiden, mutta myös tulisten ruokien seuraksi.

TSINGTAO:ta on valmistettu jo vuodesta 1903. Sitä valmistaa kiinalainen "tsingtao brewery oy".

hyviä nautintohetkiä T: "oluenystävä"

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Alkulähtökohdat Olutblogi/starting positions beer blog?

Miksikö aloittaisin kirjoittamaan blogia oluen juonnista? No en oikeastaan tiedä. Ehkä siksi että haluan muutkin ihmiset ryhtymään kokeilemaan ja tutustumaan muihinkin oluisiin kun vain Karjalaan tai Lapin kultaan. Tarkoitan esimerkiksi niitä monia ulkomaalaisia oluita kuten Spitfire tai Grimmbergen.

Tässä blogissa aion itse kertoa oluista joita olen juonut asioita kuten, miltä olut maistui, millainen oli sen koostumus, perustiedot ja muuta sensellaista soopaa.
teksitiä tulee sen mukaa miten nopeasti ehdin uusia oluita maistelemaan ja arvioimaan, odottakaa innolla sillä niitä tulee sitten kunhan saan pohjaa niiden juonnille. T. "Oluenystävä"

Why should I make blog about beer? Well I don't know. Maybe It's because I want people to change their drinking habits I mean beers like Spitfire or Grimmbergen.

In this blog I shall tell you about the beers I've tasted and enjoyed. I'll tell how the beer tasted, what kind of texture it had, basic information etc. Writings will be published as soon as I can test new beers.  So stand ready because there will be many testings.

From: "Beerfriend"